Nuorten itsenäisyyden paradoksi
Kulttuurissamme puhutaan paljon siitä, miten nuorista pitäisi kasvaa itsenäisiä, rajojaan tuntevia ja omillaan pärjäviä aikuisia. Korostamme rajojen merkitystä, itsenäisyyttä ja erillisyyttä, ikään kuin nämä ominaisuudet syntyisivät tyhjiössä – kuin ne olisi mahdollista omaksua pelkästään käskystä.
Kärjistän vähän - välillä tuntuu että samaan aikaan koulut ja nuorisotyö näyttävät tekevän kaikkensa, jotta nuorten oma harkinta ja arviointikyky jätetään täysin käyttämättä. Koen että tämä on kulttuurin ytimessä oleva paradoksi, ja on korkea aika, että kyseenalaistamme sen.
Nuorten kokemusten väheksyntä
Kenelle tahansa kasvatustiedettä lukeneelle on kai itsestäänselvää tämä: Nuoret eivät ole tyhjiä tauluja, joita pitää jatkuvasti ohjailla ja opettaa. Heillä on oma tahto, oma kokemuspohja ja omat mielipiteensä siitä, mikä heille on hyväksi.
Silti tuntuu että luutuneissa käytännöissä usein kuullaan edelleen päinvastainen viesti: “Älä luota omaan arvioosi, me tiedämme paremmin.” Tällainen viesti kasvattaa passiivisia yksilöitä, jotka eivät opi luottamaan omaan arviointikykyynsä.
Esimerkki nuorisotyön opinnnoista: porukoiden sekoittaminen ryhmäharjoituksissa estää klikkiytymistä ja voi edistää ryhmädynamiikkaa.
Oletus, että sosiaalinen paine on aina hyväksi, on vähintään kyseenalainen.
Introvertit nuoret voivat tarvita turvallista, pientä kaveripiiriään, ja sen purkaminen voi aiheuttaa stressiä ja vieraantumista. On tärkeää kysyä, mikä on kullekin nuorelle aidosti hyväksi juuri nyt.
Auktoriteettien rooli
Länsimainen kasvatuskulttuuri korostaa itsenäisyyttä ja erillisyyttä, mutta samaan aikaan nuoria kasvatetaan aliarvioimaan omaa mielipidettään ja kokemustaan. Missä vaiheessa rajojen ja erillisyyden pitäisi kehittyä, jos omalle tahdolle ei anneta tilaa? Kuinka itsenäisyyttä voi syntyä, jos jokaista ajatusta täytyy aina peilata auktoriteettiin?
Herkän introvertin näkökulmasta viesti käytännössä on kuitenkin: “Ei ole väliä, miten arvioit omaa kokemustasi. Me tiedämme paremmin.” Tällä tavoin kasvatamme nuoria, jotka eivät koskaan opi arvostamaan omaa harkintaansa tai tunnistamaan tarpeitaan.
Dialogin merkitys
Se, mitä nuorisotyö todella kaipaa, on dialogia. Ei ylhäältä annettua näennäistä kuuntelua, jossa vastaukset ovat jo valmiiksi päätettyjä, vaan aitoa, rehellistä keskustelua. Meidän täytyy uskaltaa kysyä: Mitä nuoret oikeasti tarvitsevat juuri nyt? Vielä tärkeämpää on uskaltaa kuunnella – jopa silloin, kun vastaukset haastavat ennakkokäsityksemme.
Nuorisotyöntekijän rooli aitona ja haavoittuvaisena ihmisenä voi luoda tilaa luottamukselle ja aidolle vuorovaikutukselle. Kun nuoret kokevat tulevansa nähdyiksi kokonaisina ihmisinä, he uskaltavat tuoda itsensä ryhmään kaikkine tunteineen ja kokemuksineen. Tämä haastaa perinteisen suomalaisen pidättyväisyyden ja tarjoaa mahdollisuuden syvempään yhteyteen.
Kulttuurinen Muutos
Länsimaisen kulttuurin ristiriidat näkyvät selkeästi. Toisaalta korostamme itsenäisyyttä ja rajoja, mutta toisaalta vahvistamme toimintamalleja, joissa nuorten omaa tahtoa ja arviointikykyä ei arvosteta. Tämän muutoksen ensiaskeleet ovat yksinkertaisia: kuuntele nuoria ja anna heille tilaa kasvaa omassa tahdissaan. Tällä tavoin voimme rakentaa kulttuurin, joka tukee nuoria kasvamaan ei vain itsenäisiksi, vaan kokonaisiksi ihmisiksi.