ja minä kun olin luullut
että rukous voi kantaa pienen miehenkin
minä, joka olin luullut
ei tämä kaikkeus tästä
enää mihinkään muutu
minä näet luulin
leikkiessäni kotitalon pihalla
kesäisenä sunnuntai-aamuna
oli muukin maailma aivan hiljaa
aukea.net: ka. 3.75 (8 ääntä) (alkup. nimi Vaiti, muutettu 12.10.2016)
18.11.2007 12:54
En oikein tavoita, mitä runo yrittää loppujen lopuksi sanoa. Tunnelma on silti hyvä, ja runo tiivistyy loppua kohti. 3.pistettä.
– Jani Salminen
18.11.2007 15:06
Tarkoittaako tämä että pyyteetön suhde jumalaan olisi muuttumassa?
Tässä palataan kuitenkin lapsuuteen ja kristustietoisuus lapsena on sitä mitä se on.
Lopetus on hieno. Erillinen muusta.
“pienen miehenkin” pienenkin miehen.
4p ja katse taivaalle.
19.11.2007 10:37
Minä aivan pysähdyin tämän runon äärelle, niin hieno se on. En osaa ehkä selittää, mutta tässä jotenkin tiivistyy hetkessä oleminen aidoimmillaan ja parhaimmillaan. Juuri tuossa rauhallisessa hetkessä kotitalon pihalla sunnuntai-aamuna, siinä se maailmankaikkeuden ja oman itsen muutoksen ydin juuri on, ettei yritä mitään, ei luule mitään, hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Ja vain on. Muutoksen ydin onkin ehkä juuri siinä, ettei yritä muuttaa mitään. Silloin maailmakin on hiljaa.
No, en ehkä osannut pukea sanoiksi, mitä tämä runo herätti minussa. Ainut mikä tässä ei kolahtanut on tuo otsikko. Mutta annan siitä huolimatta tälle täydet pisteet.
19.11.2007 14:47
Kaunis.
20.11.2007 14:12
Oi. Kiitos kaikesta rohkaisusta!
Otsikko kieltämättä on päälleliimattu ja sen näköinen, hmm. Olen iloinen siitä, että olette löytäneet Kaisu ja Asseri omat tulkintanne, käyttäneet sitä mitä tuossa lukee enemmänkin pohjana omista maailmoistanne ammentamiselle.
[part redacted]
– Olli Savolainen
20.11.2007 14:21
Otsikko muutettu, ennen ‘sininen’, nyt ‘Vaiti’.
– Olli Savolainen