Istu raskaiden asioiden kanssa
62 Words to help us Sit with the Heavy Stuff. ~ Ryan K. Russell
Opeta minua, kuinka istua tämän kanssa
Kuinka pidellä sitä, ja keinuttaa sitä
Kunnes se nukahtaa
Opeta minulle, kuinka rakastaa tätä kipua
Ilman, että se tuhoaa minua
Opeta minulle, kuinka olla työntämättä rakkautta pois
Kutsua sydänsurua
Opeta, kuinka itkeä
Kuinka hymyillä vain, kun se on todellista
Kuinka estää pelkoa muuttamasta minua valehtelijaksi
– Ryan K. Russell
Viha – erityislaatuinen voima sisällä
Viha ei ole pimeä. Vaarallinen. Epähengellinen. ‘Paha’.
Se ei ole merkki vähäisestä kehittyneisyydestä.
Tai epäonnistumisesta. Tai viisauden puutteesta. Tai rauhan, valaistumisen, kypsyyden, terveyden. Minkään.
Viha on yksinkertaisesti tulta.
Tuli voi polttaa.
Tuli voi puhdistaa.
Tuli voi kirkastaa, valaista.
Tuli voi parantaa.
Viha on todellinen ja käypä emootio, miljardeja vuosia vanha, älykkäästi kehosta nouseva, suojelemaan meitä todelliselta tai kuvitteelliselta vaaralta. Haluten asettaa rajoja. Valmiina sanomaan ei. Halukkaana seisomaan selkä suorassa arvojemme puolesta. Janoten tulla kuulluksi.
Ongelmana ei ole viha.
Viha ei ole lähtökohtaisesti väkivaltainen. Sen sijaan REAKTIOSSAMME vihaa kohtaan - siinä väkivalta alkaa.
Kun tukahdutamme ja torjumme viha-voimamme, kun painamme sen alas, kieltäydymme tuntemasta tai edes myöntämästä sen olemassaoloa, piilotamme sen ollaksemme ‘kivoja’. Ja miellytämme ja pyrimme tekemään vaikutuksen ja suojelemme toisia. Kun hyökkäämme ja satutamme toisia, löytääksemme helpotusta vihaltamme. Kun tuomitsemme ja häpäisemme ja raivoamme ja manipuloimme ja yritämme kontrolloida toisia - sitä, mitä he ajattelevat, mitä he tuntevat, mitä he janoavat tai eivät janoa. Yritämme saada heidät tuntemaan olonsa huonoksi. Rankaisemme heitä. Siinä ‘pimeys’ tulee näkyviin. Reaktiossa vihaamme. Pyrkimyksessämme päästä purkautumaan. Juoksemisessamme. Kehollistumisen puutteessamme. Ei vihassa itsessään.
Viha on vain energiaa, ankaraa ja vahvaa energiaa joka nousee kehosta, ei mikään synti tai ‘epähengellinen’ voima josta täytyy päästä eroon, vaan luova ja kiivasluonteinen elämän ilmaisu itse.
Viha on yksinkertaisesti raaka osa meissä pyytämässä tulla kohdatuksi. Ymmärryksellä. Myötätunnolla. Rakkaudella. Hitaudella. Hengityksellä.
Jotkut kaikkein väkivaltaisimmista ihmisistä jotka olen tavannut ovat olleet (pinnasta) kaikkein ‘henkisimpiä’ - ne valaistuneet, ne gurut, ne täydelliset, ne jotka ‘eivät koskaan suutu’, ne jotka ovat ‘aina rauhaisia ja tyyniä ja täydellisessä rakkauden ja tyyneyden tilassa’, ne jotka ‘lepäävät puhtaassa Läsnäolossa’.
Niinpä joo.
Koska ei ole todellista rakkautta ilman rakkautta vihaamme kohtaan, kun se tulee käymään. Tosi valo on halukas ja kyvykäs valaisemaan varjon, ja siunaamaan kaiken sotkuisen.
Viha ei ole lähtökohtaisesti pimeä.
Viha ei ole vaarallinen.
Viha ei ole epähengellinen.
Viha ei ole ‘paha’. Tai häpeällinen. Tai syntinen.
Kaikki nämä vanhentuneet uskomukset nousevat syvällisestä pelosta ja väärinymmärryksestä, ja epäluottamuksesta kehoa kohtaan.
Voimme purkaa tämän ehdollistuman:
Ensi kerran, kun viha nousee, kuten se tulee nousemaan, voitko hidastaa, ottaa yhteyden, hengittää, tuntea, hengittää taas, ja tulla uteliaaksi tulesta sisällä?
Vihasi alla, saatat huomata aristavan, hauraan, pelästyneen sydämen, kauniin haavoittuvuuden, ja itsesuojelun voiman, jo miljardeja vuosia tekeillä.
– Jeff Foster
Kuinka hengittää, kun et voi hengittää (Jeff Foster)
Ja sitten on päiviä
joina et pysty hengittämään
koska
kaikki on muuttunut kauneudeksi
ja vaihtelevaksi valoksi.
Siksi koska
olet todistaja tälle tavalliselle maailmalle.
Tämä tavallinen palava maailma
joka asettuu eteesi vaivatta,
kaikessa mielettömyydessään ja pyhyydessään,
surussaan ja valossaan,
myötätunnossaan ja kauhussaan.
Kaikki yhtä. Kaikki taidetta.
Ja olet Portti tänään
Olet Teatteri Täynnä Taikaa
jossa sydän leikkii
kerjäläisiään ja prinsessojaan
ja muka sumentaa rajojaan.
Muistatko.
Muistatko.
Hänen ekan koulupäivänsä?
Kuinka hän suli sormiesi läpi silloin?
Niin innokkaana lähtemään, ja tiesikö hän?
Kuuraantuneista hämähäkinverkoista
jotka roikkuvat toimiston roskiksissa
lähtiessäsi pikaiselle röökille
ja kuinka he särkivät sinut auki
ilman varoitusta ja mursivat sinut auki
ilman varoitusta ja kuinka et voinut
kertoa sielullekaan.
Olit sopinut salaisuuden hämähäkkien kanssa.
Ja äidin rohkeus.
Hänen lumivalkeat hiuksensa valahtamassa käsiesi läpi.
Hänen läpikuultavuutensa viimeisessä valonkajahduksessa.
Jossa pitelit häntä.
Hänestä oli tullut niin läpinäkyvä.
Jotkut päivät.
Jotkut päivät.
Yrität muodostaa sanoja mutta ainuttakaan ei tule.
Yrität kirjoittaa, mutta kynä ei liiku.
Yrität puhua mutta hiljaisuus vaientaa.
Jotkut päivät ovat myös läpinäkyviä.
Ei väliä sillä, paljonko rahaa sinulla on.
Sillä mikä asemasi tässä maailmassa on.
Immuunijärjestelmäsi vahvuudella.
Jäljellä olevien viikkojesi määrällä.
Väliä on sillä kuinka täysin asutat tämän elämän.
Kuinka syvästi annat päivien lävistää sinut.
Ja särkeä sinut.
Ja saada sinut anelemaan
lisää
vähemmän
lisää
vähemmän
lisää.
Älä häpeä murtua paloiksi tänään!
Nyyhkyttää. Nauraa. Räkiä. Valua.
Olla tietämättä. Myöntää kaikki virheesi.
Kaikki hiton virheesi.
Alkaa uudestaan.
Olla lätäkkö mitättömyyttä maassa.
Olla läpikuultava ja pehmeä.
Herääminen ei ole harrastus, ystäväni.
Se on koko olemisesi radikaali uudelleenkehystys.
Se on unelmoijan hävitys.
Ja raunioissa,
mikä palavuus.
Mikä raivokkuus.
Mikä valoisuus.
Hävityksessä
voimme todella kohdata.
Ja kutoa hämähäkkien kanssa aamulla.
Kikattaa iltapäivän varisten kanssa.
Leikkiä piilosta
aikuisten kanssa;
saada heidät unohtamaan melankoliansa,
jos vain hetkeksikin.
Laulaa tähtimantroja susien kanssa.
Ja elää päivät.
Jotenkin elää läpi päivät
joina kauneus on vain liian hellittämätöntä
joina ei ole voimaa seistä pystyssä.
Joina ei pysty hengittämään itse.
Ja niin Rakkaus hengittää meitä sen sijaan.
Ja lämmittää meitä sisältä.
Ja täyttää meidät toivolla
vaihtelevan valon taivaan alla.