journal / matkaloki

00:04:46 <@pilpi> näin täänään yli 12 kuumailmapalloa huoneeni ikkunasta
…
00:04:55 <@X> pilpi: aika monta!
00:05:12 <@pilpi> tai siis niin monta yhtaikaa!
00:05:19 <@pilpi> tais olla vielä pari
00:05:38 <@pilpi> hauskinta oli
00:05:47 <@pilpi> että parissa pallossa luki vaan PMS isolla eikä muuta
00:05:55 <@pilpi> http://www.mairie-metz.fr/metz2/evenement/mongolfiade/index.php
00:06:02 <@pilpi> ilmeisesti toi meneillään
00:06:41 <@Y>
00:07:16 <@pilpi> http://tout-metz.com/montgolfiades-metz-08.php

Joo, pääsin tosiaan tämmöiseen laina-wlaniin. Tiedä sitten, onko täälläkin wlanin lainaaminen laitonta, niinku Suomessa.

Oon puhunu niin paljon huonoa ranskaa ja änkyttäny ja pyytäny puhumaa hitaammin ja silti jäänyt ymmärtämättä, että oksettaa. Toisaalta, yllättävän moni asia on silti hoitunu ilman englantia.

Äiti soitti päivällä. Oli yllättävän kivaa jutella.

Näin saksalaisia tuttujani aamulla, mutta aiemmin ystävällinen tyttö on muuttunut kovan oloiseksi, ja aiemmin kovin ujon oloinen tyttö ystävälliseksi. Olin etsimässä heidät tänään tavatessani ruokakauppaa, ja he muistuttivat että on Lidl jossain. Muistin sen eilisellä iltakävelyllä löytäneenikin, mutta tulin vahingossa neuvoneeksi heille sen olevan eri paikassa kartasta kuin se oikeasti on.

Sain ostettua jääkaappiin mm. hyvää leipää, pahaa viiniä, paljon jugurttia ja mehumaitojuomaa. Lisäksi sain kattilan ja kaksi mukia. Hedelmien ym. kanssa maksoi n. 40€ koko lysti, eli keskustassa shoppailu tosiaan on kallista. Bussilla pitäisi kuulemma mennä johonkin normisupermarkettiin johonkin kauas. Ilmeisesti yliopisto-opiskelijat syövät sitten lähinnä kampuksen ravintolassa, joka näyttikin olevan auki suunnilleen 11-13 ja 18-20 tms. Lautasia tai syömäaseita ei vielä ole…

Illemmalla, sen jälkeen kuin yliopiston kv-toimistolla ilmoittivat että yliopistoilmoittautumiseni oli jäänyt melkoisen puolitiehen (…), tapasin asuntolan keittiössä tosi mukavan tunisialaisen kaverin. Se puhui paljon parempaa ranskaa kuin minä - tosin on ollutkin täällä jo vuoden, ja näyttää kyllä tunisiakin olleen reippaat 70 vuotta Ranskan vallassa että ehkä ne hiukan puhuu sielläkin. Tosin turvauduttiin myös englantiin, joka taas sujui minulta paremmin ja se antoi vähän hengähdystä, etten ole ainoa ihminen maailmassa joka EI OSAA PUHUA. Puhuttiin niitä näitä kielistä ja opiskeluista ja asuntolaelämästä. Selvisi, että sen huone on mun huonetta vastapäätä, ja että tänne pitää ostaa omat siivousvälineet.

Toivottavasti tulee vielä paljon lisää ystävyyksiä. Lisäys: Jos ylläoleva luettu vaikutti siltä, että olen kovin turhautunut, se johtuu ehkä lähinnä siitä että en ole jaksanut hankkia kauheasti ihmiskontakteja vielä. Perimmiltään olen onnellinen siitä, että olen täällä ja olen vapaa, voin elää lähikuukausina melko huoletta. Pitää vaan saada tää käytännön elämä pelittämään kivasti ensin, vielä takeltelee vähäs.

Kuin kala vedessä -järjestön edustaja oli järkännyt minulle hostelliin varauksen ekaksi yöksi ja oli ajoissa vastassa - tosin minibussini oli vielä puoli tuntia sitä aiemmin perillä jonkun-hotellin-jossain pihassa. Eka - ja toistaiseksi vika - poskisuudelma meni kivuttomasti ohi, moisk (no ei edes moisk) ensin oikealle ja sitten vasemmalle poskelle, eikä sitten enempiä iteraatioita sitä. En muista pitikö kukaan kiinni käsillä kenestäkään, olin väsynyt.

Kaiken Suomessa tapahtuneen stressaamisen jälkeen asiat sujuivat Metzissä vähän liiankin helposti. Ainoastaan oman kielitaitoni heikkous, huonosti nukuttu yö ja ranskalaisen “aamiaisen” (leipä, ylipaahdettu leipä marmeladilla, pähkinäsuklaatahnalla tai voilla, kahvi/kaakao/tee, mehu) jälkeinen pitkä aika ennen seuraavaa ruokailumahdollisuutta tulivat tielle.

Aamulla tulivat hakemaan minua hostellilta, ja noukkivat pari saksalaista vaihtaria kyytiin. Vaikka  kuin kala vedessä -tyttö yrittikin itsepäisesti puhua ranskaa, päätyi hän ystävällisesti selittämään tärkeimmät asiat minulle myös englanniksi. Aiemmin ihmettelemäni vakuutus- ja pankkiasiat selvisivät, ja meidät pistettiin hankkimaan sekä vakuutus että pankkitili - lopulta käytännössä ilman kuluja, jännää kyllä. Vakuutus maksoi kaikkine kuluineen 42€, mutta kun pankissa avaa tilin, sille saa ilmaiseksi 40€, tai jotain, plus ilmeisesti ilmaisen USB-tikun ja carte bleun, kuten Visaa täällä kutsuvat. Hämmentävää. Sitten mentiin asuntotoimistoon ja annettiin vain näihin uusiin vakuutuksiin ja pankkitileihin liittyvät dokumentit. Koska minulla oli jo ennestään Visa, sain maksettua vuokrani ja takuumaksun samantien.

Ja nyt on sitten kiva pieni huone asuntolassa. Ja ilmeisesti chambre renovée tarkoitti tosiaan jotain, tämä on ihan aikuisten oikeasti kiva ja siisti! Kokokin on varmaan jotain 2,5m*4m, eli reilusti yli luvatun 9m2:n.  Lattia on keltainen, verho on paksu, melko hyvin valotiivis, punainen. Valmiina on sänky, työpöytä, toimistotuoli, pieni jääkaappi ja oma lavuaari, sekä kaappeja ja hyllyjä ja pyörällinen laatikosto. Selvisi tosin, että yövieraita ei saa ottaa, eli jos Suomesta tulee joku käymään niin se pitää piilottaa, sanoi tämä kv-tutorintapaisemme.

Näyttää siltä, että täällä on työttömyysongelmaa - joka kai silti on aika suunnaton - ratkottu palkkaamalla väkeä vähän joka paikkaan. En oikein tiedä mistä kaikesta he ovat vastuussa (kuinka monesta talosta), mutta tällä talolla on oma talon emäntä. Ensi töiksi kun tultiin asumaan, piti käydä lista läpi ja tutkia kaikkien asioiden kunto kämpässä - sängyn, patjan, tuolin, valojen, sähkön, jääkaapin, seinien, katon, kaappien, ikkunoiden, peilin, lavuaarin, ja raportoida onko kunnossa vai onko naarmuja tai muita ongelmia. Ja tämä oli sitten todella tarkkaa hommaa. Käytännössä huomaamaton naarmu, jonka näkee vain jos katsoo todella läheltä, tuli muun muassa peilistä raportoiduksi, kuten myös pienet jäljet katossa, lattioissa, ja seinissä (Murs: traces+saleté, corbeille: cassee, tablette: abimée, …). Kaipa ne pysyvät sitten kunnossa kun on tämmöiunen psykologinen peloite, että varmasti huomaamme jos jotain sotket! Toisaalta myöskään minua tuskin tullaan syyttämään mistään mitä en ole tehnyt.

Ja on tämä kaunis kaupunki. Tosin tuo osa keskustaa minkä löysin, semmoinen mitä ulkoasultaan monissa muissa kaupungeissa ehkä kutsuttaisiin vanhaksi kaupungiksi, ei näyttänyt sisältävän paljon muuta kuin ravintoloita ja jotain turhuuskauppoja. Ruoka ei ollut halpaa, kebab-ateria - mikä tosin oli varsin runsas - maksoi vajaan 8€. Annoin sille pari euroa tippiä, en tiedä onko se tarpeetonta moisessa paikassa.

“Keittiö” on säälittävä, siellä on keittolevy ja siinä se sitten onkin. Pitänee ostaa tänne vedenkeitin. Ärsyttävää kun on näitä pieniä asioita, jotka jäivät kotiin, mutta joita ei tosin näillä hinnoilla olisi järkeä vuodeksi tänne tuodakaan - täältä ostaminen maksaa vähemmän. Pitänee yrittää löytää kirppareita. Minkä tahansa löytäminen tuntuu vaan erityisen vaikealta, aina on kynnys yrittää saada sanoja suustaan. Taidan ainakin nukkua ensi yön ennen kuin yritän mitään erityisempää.

Olen ollut niin pitkään uupunut, että tekee mieli vaan piiloutua sängyn alle vähäksi aikaa. Taidan kuitenkin lähteä kauppaan ostamaan jotain pikkuiseen jääkaappiini. Tätä ruoanhankintapolitiikkaa pitää vielä miettiä. Tällä viikolla saan toivottavasti täkäläisen opiskelijakortin, jolla kuulemma saa opiskelijaravintolasta ravintoa halvalla.

Read the rest of this entry »

Olen herännyt pari kertaa aiemmin, mutta kuitenkin uni maistuu vieraassa bussissa keskellä eurooppaa yllättävän hyvin. Koko homma tuntuu siltä, että olen vain silmät jossain kapselissa, jota kuljetetaan ympäriinsä, ja jostain syystä pystyn vaikuttamaan siihen, mitä tapahtuu. Kiitän Jumalaa siitä olosta, koska se tuntuu varsin turvalliselta. Jännittää vähän tosin se, miten tapaaminen sujuu Metzissä Comme un poisson dans l’eau:n kanssa, ja onko siellä joku edes. Tiedän vain yhden etunimen: joku Amanda… pidetäänkö toista käsillä kiinni olkapäistä kun poskisuudellaan?

Herään kesken unien. Kuski herättelee minua!
- Metz!

Kello näyttää 23:30 vaikka perillä piti olla vasta 0:40. Olen ihmeissäni, mutta kerään kamppeeni ja menen bussista ulos keskiovesta. Sataakin melko kaatamalla, vaikka edelleen on lämmin. Näen kuskin etuovella ja menen kysymään, missä ollaan, jollain kielellä. Hän osoittaa edessä olevaa pikkubussia. Minulle tulee hämärä muistikuva siitä, että ehkä jossain on voitu jotenkin ilmaista, että matkassa on vaihto. Pikkubussissa on saman flibco-firman logo, joten voin kai luottaa että tämä on ihan oikea asia. Edelleen tuntuu, että olen unessa. Bussissa on yksi, ehkä nelikymppinen mies.

- Bonjour!
- Bonjour.
- Je ne savais pas que on va changer…
Nous sommes où?
- ..?
- Nous sommes où??
- A Luxembourg.
…
Vous etez M. Savolainen?
- Oui, j’ai pensé justement que c’est le meme bus
- Non c’est pas la meme… prends la place, on part directement
. …?
- Prends la place, on part directement!

Olen saamastani ihmiskontaktista hyvilläni, jotenkin kovin hyvällä päällä. Miten ihmeessä ymmärrän näiden ihmisten puhetta näinkin hyvin?

Tätä ennen tapahtunutta: Laskeutuminen sujui hyvin, sain lentokentältä kamani. Söin 3,30e maksaneen sämpylän sulkemassa olevasta kahvilasta, onnistuin jopa tilaamaan sen ihan saksaksi! Muuten puhuin englantia (ohjeet siitä, mistä kentällä saa ruokaa + ohje bussiasemalle) tytöille, jotka seisoivat tiskillä. Lentokentällä oli myös kaksi japanilaisen oloista matkaajatyttöä, jotka hymyilivät minulle kun istahdin heidän lähelleen. Olin positiivisesti yllättynyt myös siitä, että kentällä oli paljon yleisön käyttöön tarkoitettuja pistokkeita. Limsa, joka ostin automaatista, olikin kola-appelsiinia, siitä en pitänyt mitenkään erityisesti, mutta limsa-automaatin pullonsyöttömekanismi oli suhteellisen hieno. Pullo kylläkin pursui silti päälleni kun sen avasin.

Olen tätä kirjoittaessa Ryanairin koneessa. Ystävät on hyvästelty ja olen saanut paljon apua vaikka keneltä.

Aamulla otin siis junan äitini luota pääkaupunkiseudulta Tampereelle. Intercityssä istuin entisessä ykkösluokan vaunussa olevaan paikkaan, ja varmistin siellä olevalta nuorelta mieheltä vielä, ettei kyseessä ollut ykkösluokka. Kaveri sanoi, ettei tiennyt.

Asetuttuani hän aloitti keskustelun ja päädyimme puhumaan hänen matkastaan, jolta hän oli juuri palannut, ja pikku hiljaa mm. Oscar Wildestä, Kierkegaardista, Hellstenistä ja de Mellosta, ja uskonnosta. Oli mukavaa puhua uskosta avoimesti välillä miespuolisen kanssa, ja sanoinkin tämän hänelle. Kaikenkaikkiaan hyvin virkistävä alku potentiaalisesti hyvin stressaavalle päivälle.

Jussi tuli lounaalle kanssani yliopistolle ja vei pyöräni säilöön talonsa varastoon. Pitää ehkä vielä lähettää IS-listille tieto siitä, niin saa joku vaihtari sen käyttöönsä.

Sain vanhan pöytäkoneenkin viime tingassa myytyä samaan naurettavaan hintaan, jota siitä pyysin. Heli kuskasi tässä vaiheessa autollaan. Tärkeintä on, että pääsin eroon. Ostaja sattui lopulta olemaan ystäväni Annin ranskalainen kämppis. Toivottavasti mikään ei hajonnut kuljetuksessa.

Viime tingassa sain vielä englanninkielisen todistuksen vakuutuksistani - CROUS, ranskalainen opiskelija-asuntosäätiö tahtoi ne ranskaksi käännettyinä, mutta saa luvan kelvata tällä erää.

Hashem tuli kuskaamaan minua kentälle. Hänen GPS-laitteessansa ilmeisesti oleva Windows kaatuili vähän alkumatkasta, mutta pääsimme Pirkkalan lentokentälle onnellisesti.

Lentokentällä söhläyspotentiaalini toteutui melkoisella voimalla. Laukkuni tiesin olevan ylipainoinen ja maksoin neljästä kilostani 60 euroa. Mutta käsimatkatavaroita en ollut tullut punninneeksi. Ryanairin ei-niin-kovin-miellyttävä varausjärjestelmä ei ainakaan kovin isoilla kirjaimilla sanonut, että niille on 10 kilon painoraja.

Kysyin check-in -virkailijalta luovuttaessani matkalaukkuni ruumaan, onko käsimatkatavarani ok. Virkailija totesi, että tuon kokoinen ja yksi kappale, pitäisi olla ok. Maksoin matkalaukkuni lisäkiloista ja pistin sen matkalleen ruumaan, joskaan en muistanut tehdä sitä ilman eri huomautusta. Kun pääsin turvatarkastukseen, virkailija ohjasi minut käsimatkatavaroideni noin neljän kilon ylipainon takia takaisin check-iniin.

Check-inissä taas. Valitin, että aiempi virkailija oli sanonut laukkuni olevan OK ja että matkalaukkuni meni jo ruumaan. Tämä toinen check-in -virkailija päätti antaa reppuni mennä ruumaan ilman lisämaksua (ts. yhteensä 8 kilon ylitys matkatavaroissa maksoi minulle lopulta vain neljän kilon verran, jee), mutta jos haluaisin käsimatkatavaroita, ne pitäisi edelleen olla yhdessä kassissa. Ei mahtanut kuin mennä ostamaan muovipussia infosta. Tämä 20 senttiä maksava muovipussi oli kuitenkin noin kolmen maitotölkin vetoinen, joten minun piti ostaa kuudella eurolla kirkkaansininen muovinen, vetoketjullinen kassi.

Turvatarkastuksessa kolmannella kerralla halusivat vielä kannettavani ja kannettavat kovalevyni ulos kassista ja vyölaukusta, koska niiden läpi ei kuulemma näy röntgenissä. Tämän jälkeen ei tarvinnutkaan kuin odottaa aulassa hetki. Kone saapui terminaalin eteen ja nautin viimeiset henkäykset Suomen ilmaa. Harmi, että kamerani jäi ruumaan menneeseen reppuuni. Toivottavasti eivät hajota sitä, vaikka matkatavaravakuutus minulla onkin.

Onnea on voida katsoa aamupäivällä Housea ja blogittaa “enemmän, kuin olisi tarpeen”.

Onnea on määritellä oma todellisuutensa kutsumatta sitä todellisuuden pakoiluksi.

Onnea on tietää oma suuntansa, ja voida keskittyä vain siihen, mikä on tärkeintä. Onnea on kun kaikki väärät ovet sulkeutuvat, jotta ei tarvitsisi enää vältellä sitä oikeaa.

Onnea, hemmetin vaikeaa sellaista, on oppia arvostamaan erilaisia kauneuksia, ja säröjä erilaisissa ihmisissä. Miksi tyytyisit vähempään?

Olen ajatellut jo kauan, että minun viimeinen oveni tällä erää on psykologia. Can’t refute them before you know them. Eh, onneksi on kaikenlaisia pieniä luukkuja mistä kurkistella epäröidessä.

Onnea on päästä kauemmas ja määritellä itsensä uudelleen uudessa kulttuuripiirissä. (Tai sitten se on helvettiä, en tiedä vielä.)

Kuten tässä jo totesin tänään, olisi kaikenlaista, ja erityisesti kaikenlaisen järjestelyä. Ei nappaisi.

(Koskinen/Saarikivi/Koskinen)

Mikä on yhteistä kalalle
trumpetille ja piipulle?
entäpä mitä on hyvyys ja kampela?
asioitapa tietenkin ovat ne
Mikä kumma on munakas
tuo munista tehty hassu?
asiahan se on ja hiukan litteä
ja pehmeä asia taas on töyhtö
Asioita on esimerkiksi juusto
ja pelikaanikin on asia
muita asioita ovat tursas ja viisumi
maailma on asioita pullollaan

Sainpas muikean mahdollisuuden testata podcastingia tällä. Pahoittelen läppärini mikrofonin ja tyhmyyteni aiheuttamia hyvän maun vastaisuuden aiheuttamia vaurioita. Podpress pluginia on kiittäminen myös. Toivottavasti TEOSTO, Koskinen/Saarikivi/Koskinen tai muu taho ei suutu, tämä kai menisi jo tekijänoikeusrikkomuksesta ja lukihäriöstä.

Jahas, alkaa olla asiat valmiita. Kyllä riittää tosin keskeneräisiäkin asioita. Huomenna lento Pirkkalasta. Ja ilmakehäkin itkee.

• Työtodistus yliopistolta
• Kovalevyn kryptaus varkauden varalta
• Tavaroiden siirtely oikeisiin paikkoihin
• Matkalaukun punnitseminen jossain (Ryanair ottaa 15€ jokaisesta 15kg ylimenevästä kilosta)
• Varmistaminen, että kaikki paperit on minulla mukana
• Kännykkäliittymän vaihtaminen kuukausimaksuttomaan
• Tietokoneen myyminen ehkä
• Papereista kopioiden jättäminen Suomeen, hukkumisen varalta
• Polkupyöräkin jonnekin pitäisi saada
• Vaikka mitä ihmisiä olisi vielä kiva tavata

Olen Helsingissä, join aamiaiseksi kahvia. Se ei ole tapaistani, nyt hikoan. Aurinko paistaa kauniisti, mutta ulkona on kylmähkö syyssää. Onpas hieno sana. Syyssää syäsny. Värinät on väristy ja olen lähdössä melkoisen varmalla mielin, no sinne Ranskaan vihdoin.

Mutta olenkohan unohtanut jotain, tai jonkun?

Taking my little brother to school today morning, I found it funny that I was unsure whether to identify with the kids in the yard - my little brother’s friends and the others - or with the teachers there, who I then realized, were pretty much the same physical age as me. And in that moment, I greatly enjoyed allowing myself to stick with roles of the kids, and thinking that if those teachers were not on duty, they could join us, too.

Also, even before that, as we entered the yard, I first saw the other kids in roles, in which I saw other pupils, when I was in comprehensive school myself. But then, I was not a pupil anymore now. I was something everybody else in the yard probably considered an adult. I seemed to have power over the kids, some sort of a strange respect, though it seemed to me I was not at all sure they were not wiser than me, in all their living in the moment.

Kids assume being subordinate to adults, since in practical life, adults often can handle things better. (Too bad if the adults a kid identifies with are not healthy.) But kids are better at being happy and unassuming, only occasionally being interrupted by their parents or by other adults. To grow up successfully is to remain without worry, although life around you becomes more challenging, and possibly more boring and more scary?

To be an adult is to stand straight up and not shiver when others talk to you, and to show who you are - convincing other adults you are something “more” than a kid now. This is how you get things that adults appreciate.

Tampereen kämpän tyhjennys etenee hitaasti mutta hitaasti. Mutta huhuu, saatuani toisesta asuntolafirman toimiston numerosta ensin numeron tähän Saulcyn asuntolaan, juttelin ranskalaisen asuntolaihmisen kanssa ja se sanoi, että kämppä on varattu minulle kunhan on varausmaksu ja ekan kuun vuokra mukana käteisenä sitten. Pitkän ressaamisen jälkeen oon nyt ihan pileissäni.

Ja bonus: tämän viimeisimmän keskustelun kävimme ihan kokonaan ranskaksi. Pari kertaa sanoin sille että plus lentement, s’il vous plaît, että puhus ny vähä hitaampaa, en ihan kaikkea nyt ymmärtänyt. Jostain randevuusta se puhui, että onko sovittu tapaaminen minulla vai soitanko ekaa kertaa. Sitten sovittiin vaan että menen aamulla sinne ensi keskiviikkona ja on varmaan paljon väkeä että varmaan joutuu odottamaan, mutta kämppä on varattu kunhan on rahat mukana.

Eipä ole mulla kiire.

Ja sitten on mystinen identité bancaire -dokumentti, josta ei paikallinen pankki tiennyt mitään, ja KV-toimisto arvas että se on tiliote. Tavallinen suomalainen tiliote sitten lähetettiin (takaajani, ts. äidin) ja nyt kun puhuin tuon kanssa, se väitti ettei tätä identité bancaire -dokumenttia ollut tullut. Sanoin että semmoinen kuusisivuinen asia lähetettiin kyllä, ja yritin ranskallani selittää mitä oltiin kyseisen dokumentin tulkittu tarkottavan. Nainen maisteli sanojani “six pages” (joka on, toim. huom., sama ranskaksi ja englanniksi) ja jätti asian sitten sikseen. Muut liitteet olivat ilmeisesti kelvanneet. Saas nährä. Vielä puuttuu vakuutus, halusivat “insurance multirisques traduit en français” kämpälle, mutta suomalainen vakuutusyhtiö ei ainakaan suostunut vakuuttamaan ranskalaista asuntoa.